Tarinamme

KYLÄNPÄÄN KOTITILA

.


Kaunis Kylänpään Kotitila koostuu 1,35 hehtaarin kokoisesta maapalasta, jonne rakentuu elämää kuhiseva, opetuksellinen, kaunis, yltäkylläinen, luontoa palveleva syötävä metsäpuutarha. Tilalla kasvatetaan ruokaa niin perheen omaan käyttöön kuin osana yhteisöomavaraisuutta, mikä tarkoitaa että ylijäämä jaetaan tavalla tai toisella tälle niin kauniille yhteisölle. Tilaa luo hortonomi, permakultuurikouluttaja, metsäpuutarhuri, maanpalvelija Ulla-Maija Takkunen yhdessä jokaisen ekosysteemin osasen kanssa. Hän asustaa kotonaan Kylänpäässä yhdessä kahden pienen lapsensa Solinan ja Sato-Ension kanssa. Tilalla järjestetään vierailuja, koulutusta ja muita tapahtumia. Kylänpään Kotitilalle pääsee myös kasvukauden aikaan vapaaehtoistöihin kanssaluomaan ja oppimaan.

"Olin Kylänpään tilalla heinäkuun 2021. Todella voimaannuttava paratiisi! Ulla-Maijalla on upea energia, sekä virtaava luova ote tekemiseen. Paikkaa voisi myös sanoa taianomaiseksi kaikessa runsaudessaan ja kauneudessaan. Voin vain kuvitella miten tila tulee kehittymään ja kasvamaan. Tulen varmasti vieralemaan tilalla tulevaisuudessakin. En ihmettele yhtään että tila veti vierailijoita paikalle aina mielenkiintoisista ihmisistä mitä moninaisimpiin eläimiin ja ötököihin." - Joni Aikio - kuvataiteilija

Kokonaisvaltaisesti paikallista ekosysteemiä tukevat syötävät metsäpuutarhat ovat monikerroksisia keitaita, korvaavia elinympäristöjä monille ekosysteemin osasille. Tehtävämme ihmisinä on tarjota näitä yltäkylläisiä tiloja heille, joilta olemme niin paljon vieneet. Puutarhojemme tulisi olla ihan aina monimuotoisuutta lisääviä. Tämänkaltaisten puutarhojen, puutarhatilojen monimuotoinen lajisto koostuu erilaisista hedelmä- ja pähkinäpuista, marjakasveista sekä maukkaista, ravinteikkaista monivuotisista vihanneksista ja taivaallisen tuoksuvista yrteistä. Näiden lisäksi kokonaisuutta palvellaan istuttamalla ravinteita kerryttäviä ja maata parantavia kasveja sekä paljon pölyttäjiä sekä muita pörriäisiä palvelevia kukkivia kasveja. Elollista, rakasta maaperää ravitaan erilaisilla eloperäisillä katteilla, eikä maa näin ollen ole koskaan haavoittuvan paljaana. Syötävä metsäpuutarha ruokkii toivoa, tarjoaa kosketusta kaikille aisteille ja tämänkaltainen luomistyö kantaa hedelmää aina sukupolvien ylitse palvellen monipuolisesti luontoamme, elinympäristöämme kokonaisuutena. Tässä luontopuutarhassa ymmärretään ja koetaan, kuinka kaikki osaset ovat keskinäisessä vuorovaikutuksessa, yksi vaikuttaa aina toiseen, jokaisella teolla on seurauksensa ja meidän tehtävä onkin taata, että käsiemme kautta luodun muutoksen seuraus on eheyttävä, monimuotoistava ja syvällä rakkaudella rakentava.

"Hyvinvoinnin opiskelusta olen huomannut sen, kuinka tärkeä suolisto on meidän hyvinvoinnille. Ulla-Maija on yksi niistä jotka muistuttavat siitä, kuinka maapallon suolisto eli maaperä on tärkeä ja miksi siitäkin on tärkeää pitää huolta. Hän työllään muistuttaa meitä niistä asioista mihin on hyvä keskittyä maailmassa, jossa helposti erkaannumme juuristamme. Juurille paluu voi tapahtua maaperän kautta ja Ulla-Maija voi muistuttaa siitä aspektista ja siitä kuinka se tehdään.-Teemu Syrjälä / Miesten viikonloppujen vetäjä / Elinvoimaisen miehen & Miehen vuoro tuntea kirjojen kirjoittaja ja isä, joka haluaa lastensa varttuvan luontoyhteyttä arvostaen.

"Meidän kylällä Karjalohjalla asuu permakulttuurin huippuasiantuntija Ulla-Maija Takkunen. Hän auttoi meitä ymmärtämään koko ekosysteemin tärkeyttä, miten rakentaa kestävästi luontoa kunnioittaen kasvimaa ja mitä kaikkea kannattaa ottaa huomioon maan perustamisessa.

Tärkeä oppi oli ymmärtää, että maasta tai luonnosta ei vain oteta, vaan sille pitää myös antaa. Mulle jäi tämä Ulla-Maijan lause mieleen samalla, kun laitettiin monivuotisia taimia kasvamaan:"Kun otat jotain maasta pois, mieti mitä annat sille takaisin."Ulla-Maija on auttanut ymmärtämään super paljon sitä, miten luonto toimii ja miten kasvatetaan mahdollisimman hyvin luontoa kunnioittaen. Parasta on se, miten Ulla-Maija näkee sen koko kokonaisuuden ja opastaa näkemään elämän ja luonnon ihmeellisyyden ja sen, miten kaikella on oma tarkoituksensa. Oon todella innoissani siitä, mitä tää on jo nyt opettanut elämästä ja mitä tää tulee opettamaan." Ilkka Koppelomäki - itsensä johtamisen valmentaja



OTA YHTEYTTÄ


Kylänpään Kotitila
Karjalohja

Puhelinnumero
0405887409

Sähköposti
ullatakkunen@hotmail.com